JFT 2023 turnauksen voittoon!
Julkaistu: 25.09.2023 09.47

JFT 2023 turnauksen voittoon!

SCH/SB97 yhdistelmä joukkueelle JFT 2023 turnauksen kilpasarjan voitto!

Päivästä muodostui melkoinen tarina!

Janakkala Floorball Tournamentiin saapui aamulla joukko pelaajia seuroista SCH ja SB-97, joista moni ei ollut nähnyt toisiaan aiemmin koskaan. Ilman ensimmäistäkään yhteistä harjoituskertaa jätkät heitettiin askiin yhdessä säbää pelaamaan. Valmennuksella oli muutamia tavoitteita mietittynä, yksi oli että päivän päätteeksi kaikki muistaisi toistensa nimet 😄

Alkusarjan kolmessa peleissä peli parani askel askeleelta, mutta tulos jäi vielä piippuun. Tappiot niskassa neljänneltä sijalta jatkopeleihin.

Välierään vastaan asettui alkusarjan voittanut Oilers Tornados.

Joukkueen vahvat vääntäjät hyydyttivät taitavan ja vikkelän vastustajan hyökkäyspelin tyystin, tuloksena 4-1 voitto ja paikka yhtäkkiä finaalissa! 💪

Viimeisessä pelissä vastustaja oli järjestävän tahon SCU/Steelers. Tasainen kamppailu näytti jo voitetulta 4-1 tilanteessa, mutta sitkeä vastustaja kiri loppuhetkillä pelin tasoihin ja pakotti ratkaisun rankkareille. Niissä paineet kestettiin lopulta aavistuksen paremmin, voitto rankuista kirjattiin 2-1 kahdella osumalla ja maalivahtimme huikeilla kopeilla. 👏

SCH/SB-97 United on JFT mestari 2023 🏆 ja tämän peliryhmän tarina jatkuu muutaman viikon päästä sarjapeleissä..stay tuned!