Olihan kausi!
7.5.2017 14:36 Uutisointi / Miehet 2

Olihan kausi!

Monien vaiheiden jälkeen M2 lunasti paikkansa lohko kakkosena ensikaudeksi vitos divariin. 30 pisteellä, 14 voitetulla, 2 tasapelillä sekä 4 häviöllä. Päästettyjä maaleja oli vähiten koko lohkossa ja 3 eniten tehtyjä maaleja.

Mutta jotta totuus ei unohdu, niin onhan tää vaatinutkin.

Syksyllä saunaillassa joukkue asetti itselleen tavoitteeksi suoran nousun. Samassa saunaillassa puhuttiin myös siitä, mitä tuon nousun eteen on oikeasti tehtävä. Mitä se vaatii pelaajilta sekä valmennukselta. On helppoa asettaa tavoitteita ennen kautta ja olla puhumatta siitä mitä tavoitteiden saavuttaminen todellisuudessa vaatii. Pelkillä puheilla ei kuitenkaan nousta mihinkään vaan hommia on oikeasti painettava.

Ensimmäinen jakso elokuusta-lokakuuhun oli lähinnä harjoittelukulttuurin rakentamista. Pelaajat hermoilivat treeneissä ja fokus harhaili melko pahasti tekemisestä jännittämiseen sekä yliyrittämiseen. Minkäänlaista harjoittelun kulttuuria ei joukkueen rungossa ollut. Mukana oli aivan uusia pelaajia jotka eivät olleet pelanneet minuuttiakaan missään ikinä.

Pelien osalta saatiin kuitenkin ihan kohtalainen alku, kun ensimmäisistä neljästä pelistä saatiin 1 voitto, 2 tasuria sekä 1 häviö. Varsinkin nuo kaksi tasuria lämmittivät, sillä niissä peli saatiin väännettyä tasoihin aivan loppusekunneilla.

Kenttiä pyöritettiin ja oikeita koostumuksia haettiin. Oikeastaan tuolloin meidät piti pinnalla ainoastaan hyvä puolustuspelaaminen sekä maalivahtipeli. Maalit saatiin iskettyä yksilötaidolla. Pallollisesta pelistä ja avaamisesta ei ollut tietoakaan tuolloin.

Marraskuun alusta alkoi 7 pelin voittoputki joka loppui tammikuussa. Samaan aikaan saatiin Oulun lahja salibandylle mukaan treeneihin, kun Marko Luukkanen löytyi mukaan tekemiseen. Markosta kasvoikin iso johtaja joukkueelle kopissa ja kentällä. Oltiin aika lennossa tuolloin. Ehkä liiankin hyvin meni.

Samalla alkoi myös tummat pilvet kerääntyä tekemisen ylle. Loppusyksystä pelaajia tippui loukkien takia sivuun ja aina lopettamiseen saakka. Osallistumisprosentit alkoivat tammikuussa tippua. Tammikuusta aina maaliskuuhun saakka oli synkkää aikaa. 5 ottelua joista 3 kuokkaan sanalla sanoen huolella. Poissaoloja turnauksista ja outoja ketjuja. Vaikka väänsit ja käänsit kuinka. Kun ei riitä, niin ei riitä.

Ja tässä vaiheessa on hyvä tuoda esiin, ettei niitä pelejä hävitty huonojen treenitilojen takia tai huonojen tuomareiden. Niiden taakse on turha mennä. Kyllä me oltiin vaan sysisurkeita pallollisessa pelissä, puristettiin mailaa, eikä osattu pelata sarjakärjessä ollessa. Kyl me vaan oltiin niin huonoja ihan jokaisella osa-alueella.

Myöhemmin ajatellen tuo aika sakkasi sen takia, että treeneissä jouduttiin vetämään kapealla rosterilla ja pää ei kestänyt vaan alettiin keräämään jo nousupaineita kypärään. Toi aika oli ehdottomasti huonoin väli koko kautena.

Ainoa valopilkku ja erityismaininnan ansainnut pelaaja oli nuorista C-pojista mukaan nostettu Väinö Anturaniemi joka piti joukkuetta pystyssä tiukissa peleissä. Pitää nostaa hattua nuorelle miehelle miten äijjä otti oman tonttinsa joukkueessa kopissa sekä pelillisesti. Huikea sälli jolle toivotaan joukkueena pelkästään hyvää!

Maaliskuussa homma kuitenkin kääntyi jostakin syystä parempaan. Kentälliset alkoivat löytyä lopulta ja osan pelaajien rooleja muokattiin vielä kauden loppumetreillä.

Loppuun saatiin puristettua vielä 5 voiton putki jolla saimme sinetöityä sarjanousun. Erityisesti tällä jaksolla ilahdutti pallollisen hyökkäyspelin löytyminen josta tuloksena oli 40 tehtyä maalia viimeisiin 5 otteluun. Peleissä alkoi löytymään syöttöketjuja sekä ymmärrettiin että pelaaminen on muutakin kun puskemista 1vs1 tilanteisiin.

Mikä sitten ratkaisi nousun?

On tärkeätä tajuta milloin noustaan lahjakkuuden ja milloin työnteon kautta. M2 ei ole mikään huippulahjakas porukka, ehei todellakaan. Silloin kun oltiin sillassa, niin meitä kantoi hyvä joukkuehenki sekä sisukas taistelu ja jonkinlainen organisoitu tekeminen.

Ei meillä ole mukana junioreista saakka pelanneita pelureita. Meillä on sällejä jotka on aloittanut lajin vuosi sitten ja suurin osa ei ole koskaan treenannut kunnolla. Joten tässä tapauksessa on turha keulia millään huippulahjakkuudella.

Siksi se mitä treeneissä tehdään, ratkaisee sen miten joukkue ja pelaajat kehittyy. Ei meillä ole ollut varaa vetää lepposasti treeneissä. Meidän on pitänyt kiriä muiden teknistä ja taktista etumatkaa kiinni kovalla työllä. Ja sitä tää porukka tehnyt jokaisessa treenissä.

Tämän työnteon lisäksi kun päälle on annettu melkoinen psyykkinen paine sekä viiltävä palaute on pelaajilta todellakin vaadittu kovaa asennoitumista jotta sipuli ei ole kauden aikana levinnyt kaukaloon. Lienee valmennuksen saama lempinimi Summanen jollakin lailla aiheellinen.

Siksi olen erittäin ylpeä pelaajistani sekä siitä työmäärästä ja uhrauksista joita he ovat tehneet kuluneella kaudella joukkueen ja toistensa eteen. Ilman näitä asioita ei nousua varmasti olisi tullut.

Juha Koskinen

M2 Valmentaja


   
Lisää uutisia
Sport Club Hyvinkää
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat