5
LOK
13.00
T12 Tytöt 2013-2014, T12 H-A ES

ÅIF Vit - SCH   

Hyvinkää, Onni-Areena Hyvinkää

T12 kotiturnauksessa (5.10. Onni-Areena)

SCH - SB-Pro Musta

Kauden toinen T12 Etelä-Suomen haastajasarjan turnaus pelattiin lauantaina 5.10. Hyvinkään Onni-Areenalla, johon lähdettiin yhdeksän kenttäpelaajan voimin. Mukana oli myös 2 sarjapelien ensikertalaista. Aamupelissä vastaan asettui tuttu vastustaja SB-Pro Musta ja pelistä ennakoitiin tasaista. Ensimmäinen erä olikin pääosin tasaista kamppailua, mutta vastustaja oli maalipaikoissaan aavistuksen tehokkaampi ja erätauolle mentiin lukemissa 0-2.

Toinen erä jatkui tasaisena ja kotijoukkue loi useita maalintekopaikkoja, laukoen erässä myös enemmän maalia kohti. Vastustajan maalivahti pelasi maalillaan kuitenkin varmasti ja SB-Pro puolestaan viimeisteli maalipaikoistaan varsin tehokkaasti karaten kahden erän jälkeen jo 0-6 -johtoon.

Valmennus valoi uskoi joukkueeseen erätauolla ja kolmannen erän alkupuolella nähtiinkin tehohetki, kun 18 sekunnin sisällä saatiin maalihanat auki kahteen otteeseen ja lukemiksi 2-6. Orastava loppukiri ei tällä kertaa aivan riittänyt ja loppulukemiksi kirjattiin 3-9. Vaikka vastustaja ansaitsikin voiton, lukemat eivät kerro aivan koko totuutta, sillä laukaukset menivät niukasti kotijoukkueelle 31-29.

ÅIF Vit - SCH

Päivän toisessa pelissä kohdattiin ÅIF Sipoosta, joka aiemmissa peleissään oli tehnyt runsaasti maaleja. Valmennus korostikin ennen peliä joukkupuolustuksen merkitystä sekä aktiivisuutta ja pelirohkeutta. Ensimmäinen erä olikin vauhdikasta peliä ja tilanteita luotiin vuoron perään molempiin päihin, kuten myös maaleja. Erätauolle mentiin SCH:n 3-2 johdossa.

Toisessa erässä maalintekokilpailut jatkuivat. Tällä kertaa ÅIF otti tahtipuikon tehden erän alussa 3 maalia n. 3 minuutin sisään. Näin tilanne kääntyi yhtäkkiä vastustajalle lukemiin 5-3. Erätauolle mentiin ÅIF:n 6-4 johdossa.

Tauolla valmennus korosti kaksinkamppailutilanteiden merkitystä sekä kanssapelaajien tukemista tiukoissa tilanteissa, muistuttaen samalla, että peliaikaa on vielä runsaasti jäljellä ottelun kääntämiseksi. Päätöserässä maaliverkot heiluivatkin edelleen tasatahtia. Vaikka vastustaja karkasi alussa jo 7-4 johtoon ja myöhemmin vielä 9-7-johtoon, joukkue osoitti luonnettaan roikkumalla pelissä mukana ja tasoittaen tilanteeksi 9-9. Lisäjännitystä saatiin, kun ÅIF vielä kerran meni 10-9 -johtoon, mutta ottelun loppupuolella, ajassa 43.46 saatiin kaivattu ja ansaittu tasoitusmaali. Loppulukemiksi kirjattiin siis melko poikkeuksellinen 10-10 -tasapeli.

Vaikka voittoa ei tällä kertaa tullutkaan peleistä, niin kokonaisuutena joukkueen peli-ilme oli positiivinen, onnistumisia tuli laajalle rintamalle ja ensikertalaiset suoriutuivat myös hyvin ensimmäisistä sarjapeleistään. Rehellisyyden nimissä, myös vastus oli astetta kovempi. Lisäksi loukkaantumiset sekoittivat ajoittain hieman peluutusta, mutta tästä huolimatta peleistä selvittiin kunnialla. Lopuksi vielä erityiskiitos onnistuneen tapahtuman ja tunnelman luomisesta arvokasta työtä tehneille taustajoukoille! Matka jatkuu tästä harjoitusten kautta kohti marraskuun pelejä!