Viime kaudella noin puolessa välissä kautta loukkaantumisen jälkeen kentille palannut ja SCH-debyytin tehnyt puolustuksen tukipilariksi noussut Timi Ahola on solminut SCH:n kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Lue alta Aholan kommentit jatkosta!
- Jatkosopimus Hyvinkäälle, mikä sai valitsemaan SCH:n muiden lähialueen joukkueiden tai oman kotikaupungin seuran ylitse?
Hyvinkäältä osoitettiin kiinnostusta koko kevään ajan ja useampi puhelu tuli puhuttua Jussin kanssa kauden jälkeenkin. Kokonaisuus lopulta ratkaisi ja Hyvinkäällä on hyvä porukka kasassa. Siinä mielessä päätös oli aika helppo.
- Millä mietteillä lähdet ensi kauteen vaikean loppukauden jälkeen?
Luottavaisin. Toivotaan että saadaan hyvä meininki heti alkukaudesta päälle ja sitä kautta peli kehittyy kauden mitassa eteenpäin. Viime kaudella sitä ei tapahtunut ja kevätkausi oli melkoinen mahalasku kun muut joukkueet löysi aseet meitä vastaan. Henkilökohtaisesti olisi mukava saada ehjä kesä alle ja sitä kautta ehjä kausi. Viime kaudella oikeastaan kolme viimeistä peliä alkoi vasta tuntumaan lähes normaalilta, sitä ennen oli enemmän ja vähemmän hakemista.
- Meneekö kantti yläkulmaan ensi kaudella?
Kyllähän se maistuisi. Yritetään kuitenkin nauttia sählystä ennen kaikkea. Nähään hallilla!
Kuva: Kaisa Estola-Haaranen / Aamuposti
01.06.2024 09.36 | Ensi kauden lohkojako! |
28.05.2024 09.35 | Intke ja Järvinen jatkavat! |
05.05.2024 09.30 | Tervetuloa Hyvinkäälle Tuomas Ojala! |
02.05.2024 09.29 | Seppä ja Kalteva jatkavat! |
01.05.2024 09.27 | Ahola jatkaa! |
30.04.2024 09.26 | Janne Vallioniemi jatkaa Hyvinkäällä! |