SCH P11 kotiturnauksen antia
Julkaistu: 03.02.2020 00.00

SCH P11 kotiturnauksen antia

Sunnuntaina 2.2. pelattiin SCH P11 joukkueiden kotiturnaukset Vehkojan koululla. Aamupäivästä pelattiin alempaa haastajasarjaa Jaguaarien joukkueella ja heti perään iltapäivästä jatkettiin kilpasarjan pelejä Tiikerien toimesta.

Aamu aloitettiin normaalein turnausjärjestelyin hieman ennen kahdeksaa ja kaikki oli valmiina hyvissä ajoin ennen päivän ensimmäistä ottelua klo 9, jossa kotijoukkue Jaguaarit kohtasi vieraita Keravalta kun Blackbirds valkoinen asettui vastaan. Aamupelistä huolimatta molemmat joukkueet olivat hyvin heränneitä ja vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen SCH juhli niukkaa 5-3 voittoa.

Pienen tauon jälkeen kohti toista peliä ja vastaan EräViikingit North. SCH:n peli lähti yskähdellen ja nihkeämmin käyntiin tällä kertaa. Vastustaja onnistui omassa tekemisessään hienosti ja pääsi rokottomaan kolmeen kertaan maalin edestä pallon verkkoon ja samaan aikaan meidän laukaukset kolisi joko ylälaitaan tai maalivahdin panssareihin niin pieni epäusko valtasi joukkuetta. Suuntaa ei hyvästä tsempistä huolimatta saatu käännettyä tuloksellisesti ja peli selvin lukemin ErVille 7-1 vaikka meillä maalipaikkoja oli runsaasti useampaankin maaliin, tällä kertaa ei onnikaan ollut myötä.

Iltapäivän viimeinen ottelu Oilers Whitestormia vastaan alkoi hieman yhden jälkeen ja tähän peliin oli selvästi onnistuttu tankkauksessa ja keskittymisessä koska hyvästä vastustajasta huolimatta varsinkin ensimmäinen erä oli erinomainen Jaguaareilta. Lopulta erittäin tiukan taistelun jälkeen taululla 7-6 voittolukemat SCH:lle, hieno peli molemmilta joukkueilta.

Kaikkiaan päivän tulokset summattiin lopulta niin että ErVi voitti kaikki 3 peliään, SCH:lle kaksi voittoa ja Blackbirds voitti keskinäisen pelin Oilersia vastaan.

Jaguaarit ovat aloittaneet kevätkauden vahvasti kun kuudesta pelatusta pelistä viisi on päättynyt meidän voittoon, tästä on mukava jatkaa kevättä eteenpäin.

Kilpasarja starttasi heti edellisen ottelun perään ja ensimmäisessä ottelussa SCH sai vastaan aiemmin meille vielä tuntemattoman joukkueen Vantaalta kun SB Vantaa Mustat saapui Hyvinkäälle. Ottelu oli alusta loppuun erittäin vauhdikas ja fyysinen, mutta kaikinpuolin kuitenkin reilua ja rehtiä taistelua pallosta kuten kuuluukin. Ottelu eteni enemmän tai vähemmän SCH:n johdossa alusta loppuun vaikka Vantaa nousikin tasoihin muutamaan otteeseen. Toisen erän vahvan painostuksen tuloksena loppulukemat kuitenkin 10-5 meille.

Toisessa pelissä saimme vastaamme jo kertaalleen syksyllä kohdatun ÅIF:n Sipoosta, edellisellä kerralla pisteet tasattiin 4-4 lukemin. Peli oli tälläkin kertaa tasaista vääntöä koko 30 minuuttia, mutta SCH:n ensimmäisessä erässä hankkima 3-0 johto säilyi niukasti loppuun asti ja voitto lopulta lukemin 5-3 kotijoukkueelle.

Päivän viimeinen peli starttasi vasta 18 jälkeen joten pitkä päivä kaikille pienille pelaajille. Oilers Blueknights oli tullut tutuksi jo syksyltä ja kahdesti olimme heille hävinneet. Liekö tämä sitten tsempannut SCH:n pojat erinomaiseen iskuun ja tällä kertaa voittolukemat kirjattiin revanssihengessä meille 6-3 värikkäiden vaiheiden jälkeen. Varmasti päivän ehjin ja tasaisin pelisuoritus kotijoukkueelta ja tuskin vähemmällä ottelua olisi voitettukaan laadukasta Espoolaisjoukkuetta vastaan.

Pelit summattiin lopulta niin että SCH:lle voitot kaikista peleistä, Oilers voitti kaksi ja ÅIF yhden, SB Vantaa jätettiin tällä kertaa voitoitta joka alleviivaa sitä miten kovatasoinen tämän kertainen turnaustapahtuma oli. Pelit olivat pääosin hyvin tasaisia, vauhdikkaita ja jännittäviä.

Myös SCH Tiikerit ovat Jaguaarien tapaan aloittaneet kevätkauden erittäin vahvasti ja nyt kahden turnauksen jälkeen saldona voitot kaikista pelatuista kuudesta ottelusta. Pelit jatkuu taas noin kuukauden tauon jälkeen.

Kiitos jälleen kerran kaikille tapahtumaan osallistuneille joukkueille ja kannattajille sekä tietysti erityiskiitos järjestelyistä vastanneille Jojolle, vanhemmille ja erityisesti Villelle, onnistuimme yhdessä tekemään hienon päivän kaikille, kiitos!

Seuran uusimmat