SCH E2 (-09) poikien jatkosarjat käyntiin
Julkaistu: 21.12.2019 00.00

SCH E2 (-09) poikien jatkosarjat käyntiin

Tornadot ja Blackit aloittivat ennen joululomaa matkansa Etelä-Suomen aluesarjoissa. Kummankin joukkueen osalta päästiin hienosti vauhtiin ja tuliaisena oli ainoastaan vakuuttavia voittoja.

Tornadot:

Etelä-SuomenE2 eliittisarja avattiin Ruskeasuon bunkkerissa kahden ottelun voimin kaikkien lohkon joukkueiden toimesta. Eliittisarjaan oli noussut kilpasarjan kahdesta lohkosta neljä parasta joukkuetta kustakin, luoden näin ollen kahdeksan joukkueen lohkon, josta haetaan kevään aikana Etelä-Suomen mestaria. Ensimmäisestä ottelusta lähtien Tornadot olivat täynnä tulta ja tappuraa. Varsinkin ottelun alkuun oli selkeästi panostettu ja Tornadot kävivät nimensä mukaisesti pyörremyrskyn lailla vastustajan kimppuun. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun Tornadot pyörittivät selkeän 10-5 voiton Oilers Whiteflashista. Toiseen otteluun oli alla hyvä tulos, eikä motivaatiota tarvinnut kaukaa hakea. PakVi oli voittanut edellisessä ottelussa Tornadot, niin kentällä kuin katsomossa. Ennen ottelua oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua ja katsomosta lähtien haettiin paikkoja tähän Titaanien koitokseen. Tornadot aloittivat taas ottelun vahvasti ja kolme kenttää vyörytti jatkuvalla syötöllä tilanteita PakVi:n maalille. PakVi taisteli urhoollisesti, mutta lopulta paine oli liikaa. Ottelu päättyi lopulta Tornadojen 11-1 voittoon ja edellinen häviö oli hyvitetty. https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/e2-pojat-etela-suomi-lohko-2-etela-suomi-lohko-a/6545?id=19928&name=SCH%20Tornadot

Black:

Blackin pelit jatkuu alimmassa haastajasarjassa, jossa tavoitteena on lohkovoitto ja näin ollen paikka C-haastajafinaaliin. Alimmassa haastajasarjassa on lohkoissa vain 5 joukuetta, joten nämä vastustajat kohdataan useasti kevään aikana. Tämä takia onkin tärkeää ottaa heti paikka keulilta ja näyttää muille kaapin paikkaa. Ja tämän Black tekikin, vakuuttavasti. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli AskU White, jolla ei ollut aseita Black:a vastaan. Taululla voittolukemat 13-4 ja rinta rottingilla eteenpäin. Edellisestä lohkosta tuttu vastus TU tuli seuraavassa ottelussa vastaan kakkosjoukkueella. Vastustajalla ei ollut tässäkään ottelussa mitään mahdollisuuksia ja Black voitti ennen täyttä aikaa 12-0. Kierroksen jälkeen Black jatkaa pelejä lohkon kärkipaikalta. https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/e2-pojat-etela-suomi-lohko-8-etela-suomi-lohko-h/6559?id=19931&name=SCH%20Black

Joukkueet siirtyvät nyt viikonlopun jälkeen ansaitulle joulutauolle ja vuodenvaihteen jälkeen alkaa heti treenit ja pelit. Nyt kaikille hyvän joulun ja uudenvuoden toivotukset!!!

Seuran uusimmat