SCH P04 Redin sarjapelit jatkuivat viikonloppuna Keravalla
Julkaistu: 11.02.2019 00.00

SCH P04 Redin sarjapelit jatkuivat viikonloppuna Keravalla

Ensimmäinen vastus oli lohkokakkonen Icehearts Punainen. Peliin lähdettiin hyvin latautuneena ja ensimmäisessä erässä tilanteita nähtiin molemmissa päissä, vaikka maalit jäivät puuttumaan. Vaarallisemmat maalipaikat loi kuitenkin Icehearts, mutta Jasper Lempisen varmat otteet SCH:n maalilla pitivät verkot puhtaana. Toisessa erässä alkoi sitten tapahtua, kun SCH:n Jooa Rissasen kaukoveto upposi heti ekalla minuutilla. Seuraavassa vaihdossa saatiin lisää herkkua ja Niklas Lindholm viimeisteli 2-0 hienon syöttökuvion päätteeksi. Tästä kului viisi minuuttia, kun Niko Andelin niittasi maalin edestä 3-0. Icehearts otti jäähyn maasta pelaamisesta ja Jimi Pirttilahti pääsi iskemään vaparikuviosta 4-0 lukemat ylivoimalla. Icehearts ei kuitenkaan lannistunut, vaan kavensi ennen erän päättymistä maalin edestä 4-1 -tilanteeseen. Kolmas erä alkoi SCH:n kannalta huonosti, kun Iceheartsin takaa-ajo jatkui 30 sekunnin pelin jälkeen maalin merkeissä. Peli jatkui todella jännittävänä ja Icehearts nousi jo maalin päähän viisi minuuttia ennen loppua. SCH keskittyi vain rikkomaan ja purkamaan palloa, mutta muutama avopaikka oli myös lisätä johtoa. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu, vaan ei onnistunut vastustajakaan ja pisteet matkasivat Hyvinkäälle 4-3 numeroin. Taisteluvoitto.

Toisen pelin piti olla ennakolta helpompi, vaan toisin kävi. Porvoolainen PSS aloitti maalinteon ensimmäisen erän viidennellä minuutilla. SCH päästi vastustajan hakkaamaan maalin edessä niin kauan, että pallo ui verkkoon. Toisen maalin PSS sai hieman myöhemmin, kun etukulma oli jäänyt auki ja veto upposi sisään. SCH kuitenkin kavensi vielä ennen erän päätöstä Niklas Lindholmin maalilla. Toisessa erässä SCH yritti tehdä lisämaaleja, mutta mikään ei mennyt sisään. Myös avauspelaamisessa oli puutteita ja PSS karvasi helposti palloja pois. SCH:n Eero Aittokallio kaatui kohtalokkaasti ja lisääntyneen tilan ansiosta PSS rokotti parhaalta vetosektorilta 1-3 lukemat. Kolmanteen erään SCH:n oli pakko nostaa karvausta ja hakea maaleja. Erä alkoikin lupaavasti ja Anttoni Tallgren kavensi heti ensi minuutilla. Tasoitusmaalikin oli lähellä kun Eero Vattulaisen veto osui ylärimaan heti seuraavassa vaihdossa. Tämän lähemmäs ei sitten päästykään, mutta PSS pääsi useisiin vastaiskuihin ja peli päättyi 2-7 tappiooon. Tämä peli on syytä unohtaa ja parantaa seuraavaan. Tärkeä Icehearts peli kuitenkin voitettiin ja lohkon kärkisija vankistui.

Seuran uusimmat