SCH P04 haastajille menestystä Porvoossa
Julkaistu: 26.11.2018 00.00

SCH P04 haastajille menestystä Porvoossa

Joukkue kohtasi ensimmäisessä ottelussa Tuomarilan Urheilijat (TU). Ensimmäinen erä alkoi SCH:n komennossa ja noin kahden minuutin kohdalla Hannes Kärki laukoi vaparista avausmaalin. Erä päättyi SCH:n 3-0 johtoasemassa. Toisessa erässä TU alkoi päästä peliin mukaan ja saikin kavennusmaalin aikaiseksi. Eero Vattulainen ei antanut TU:n kauaa juhlia, vaan karkasi suoraan aloituksesta maalin tekoon. Kolmas erä olikin sitten melkoinen farssi. Tuomarit vihelsivät jäähyjä SCH:lle milloin mistäkin syystä. Tämä siivitti TU:n kiriin ja lopulta he kavensivat ylivoimalla tilanteeksi 4-4. Tämän jälkeen SCH sai lähes välittömästi taas jäähyn. Joukkue ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan voittomaalia lähdettiin jahtaamaan alivoimalla. Anttoni Tallgren onnistuikin maalin edestä niittaamaan loppuluvut 5-4.

Toinen peli pelattiin Keravan Blackbirds Valkoista vastaan. Ensimmäisessä erässä päästiin pelaamaan omaa peliä ilman jäähyilyä ja tehoja syntyi. Jimi Pirttilahti viimeisteli erälukemat 5-0 SCH:lle. Toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen erä päättyi ja noin minuutin kohdalla Hannes Kärki täräytti yläkulmaan hienon syöttökuvion päätteeksi. Kolmanteen erään lähdettiin pelaamaan nollapeliä loistavasti torjuneelle Jasper Lempiselle. Tämä onnistuikin ja ylärimaa lähemmäs Blackbirds ei maalinteossa yltänyt. Kun Markus Raunio vielä karkasi läpiajoon alivoimalla, oli peli taputeltu. SCH voitti puhtaasti 9-0.

Seuraavat ottelut joukkue pelaa Vantaan Campo Centerissä 16. joulukuuta. Tuolloin vastassa ovat Icehearts Punainen Vantaalta ja M-Team II Helsingistä.

Joukkueeseen otetaan uusia poikia kevätkaudelle. Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä joukkueenjohtajaan 0400 333 390/ Leena Pirttilahti. Syyskauden puolella pääsee vielä kokeilemaan treeneihin.

Seuran uusimmat