Esittely
Ottelutilastot
Tiikerit II - SCH M Edustus
2018-2019 - Miehet - 2 DIV / B
Klo 19:30 Tikkurilan UT
11
Jou

Hei täältähän näkee pelin paremmin, käänny sinäkin, peli on jo käynnissä.


Jos unohdetaan illan ottelun totaalisen epäonnistunut tuomarointi oli illan ottelu tasaista vääntöä 60 min.

SCH ei oikein saanut omaa peliään kulkemaan niillä harvinaisillakaan tasaviisikoilla, liekö AV pelaaminen vienyt liikaa energiaa.

Pallo pomppi, roiskittiin, hukattiin monta maalipaikkaa ja välillä hukattiin puolustuksessa oma mies josta vastustaja rankaisi hyvällä prosentilla.

SCH:n parasta esitti Arttu Kieksi 31 torjunnalla vastustajan 21 vastaan, muuten aika tasavahva ryhmä kasassa.

Mutta palataanpa illan pääosien näyttelijöihin. SCH:lle 8 x 2 min., joista 1 - 2 ihan ok, lisäksi tuomittiin 2 rangaistuslaukausta. Tiikerit selvisi 3:lla 2 minuuttisella.

Tuomarit olivat täysin kuutamolla ja rikkoivat kahden hyvän joukkueen pelin täysin. Olen kauden aikana kehunut tuomareita, aina aiheesta mutta tämän kaksikon ei pitäisi viheltää tällä tasolla.

No syyskausi on saatu päätökseen 7 ottelun pisteputkella. Hetki huilataan ja treenataan, siinä välissä hieman tofukinkkua ja tositoimiin palataan 12.1.2019 jolloin Marttiin saapuu yksi lohkon kovimmista joukkueista, M-Team Vantaa.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
Tiikerit II 8 - 7 JA
(2 - 2) (3 - 4) (2 - 1) (1 - 0)
M Edustus
6' Maali Leino Petteri

6' Maalisyöttö Tuominen Arttu

8' Jäähy: 2min Ohtonen Oskari

10' Maali Vastustajan pelaaja

11' Jäähy: 2min Hakala Valtteri

13' Maali Vastustajan pelaaja

15' Jäähy: 2min Tuominen Arttu

17' Maali Ohtonen Oskari

17' Maalisyöttö Vallinkoski Joel

20' Maali Vastustajan pelaaja

21' Maali Aleksi Tikka

21' Maalisyöttö Ohtonen Oskari

21' Jäähy: 2min Leino Petteri

26' Maali Laaksonen Tomi

26' Maalisyöttö Fager Jani

27' Maali Vastustajan pelaaja

31' Jäähy: 2min Hakulinen Joonas

34' Maali Vastustajan pelaaja

36' Jäähy: 2min Vastustajan pelaaja

37' Jäähy: 2min Vastustajan pelaaja

37' Jäähy: 2min Vastustajan pelaaja

37' Maali Laaksonen Tomi

37' Maalisyöttö Hakulinen Joonas

39' Maali Fager Jani

39' Maalisyöttö Hakala Valtteri

40' Maali Hakala Valtteri

40' Maalisyöttö Kalteva Toni

44' Jäähy: 2min Kalteva Toni

44' Maali Vastustajan pelaaja

47' Maali Vastustajan pelaaja

55' Jäähy: 2min Aleksi Tikka

58' Jäähy: 2min Hakala Valtteri

61' Maali Vastustajan pelaaja
Lisää uutisia
Sport Club Hyvinkää
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31
Kategoriat