T12 tyttöjen kilpajatkosarjan kevätkauden ensimmäiset pelit pelattiin Askolassa.
Avausvastus oli sarjakärki Eräviikingit Sininen, jolle syksyn alkusarjassa oltiin hävitty rumin luvuin. Tavoitteena oli parantaa viime kerrasta ja sekoittaa vastustajan peliä. Kaksinkamppailuihin pyrittiin menemään täysillä. Ekaa erää oltiin pelattu alle minuutti kun vastustaja sai kuitenkin ensimmäisen maalinsa. Toisen maalin tekemiseen menikin sitten viisi minuuttia. Tämän jälkeen maaleja tuli tasaiseen tahtiin ja erä selvästi 0-7 Erville. Toisessa erässä jatkettiin puolustustaistelua ja saatiin myös luotua muutamia vetopaikkoja toisessa päässä. Tämäkin erä ja lopulta koko ottelu päättyi maalierolla 0-14 vastustajalle.
Toisessa pelissä kohdattiin taulukon tyvipäässä SCH:n kanssa majaileva Pelicans, jolle viimeksi oltiin hävitty maalilla. Tiedossa oli siis tiukka kamppailu. Eka erä mentiin SCH:n komennossa ja maalihanat avattiin noin kolmen minuutin kohdalla SCH:n siirtyessä johtoon. Tämän jälkeen saatiin hyviä onnistumisia maalipaikoista ja erä päättyi SCH:lle 4-1.
Toisessa erässä Pelicans alkoi päästä paremmin mukaan peliin, mutta laatupaikoille heitä ei hyvän puolustuksen ansiosta päästetty. Toisaalta myös SCH:n maalivahtipeli oli parempaa kuin vastustajalla. Erässä nähtiin vain yksi maali josta vastasi SCH. Viimeisessä erässä peli aaltoili päädystä toiseen ja molemmat saivat tehtyä muutaman maalin. Lopputulos kuitenkin selvästi SCH:lle 8-3.
Seuraavat pelit ovatkin jo viikon päästä Hyvinkään Onni Areenalla 28.1.