SB-97/SCH United alkulohkon voittoon
P14-P16 Pojat 2008-2010Julkaistu: 19.11.2023 13.12

SB-97/SCH United alkulohkon voittoon

P14 (2010) alkusarjat pelattiin lauantaina päätökseensä.

Alemmassa kilpasarjassa SB-97/SCH United lähti päivään avoimin mielin pelaamaan omaa peliään ilman paineita tuloksista. Ensimmäisessä ottelussa rento ote tuotti hyvin hedelmää ja LoSB/VSS kukistui suurinumeroisesti 13-1. Lopputulos hieman mairittelee, mutta tarkka viimeistely ja maalilla 95% torjuntaprosentilla operoinut MV#31 olivat tuloksena takana. Toiseen peliin Indiansia vastaan saatiin hyökkäysketjun verran lisää leveyttä kokoonpanoon ja kolmen kentällisen pyörittämisellä jauhettiin 7-5 voitto hieman vajaalukuisesta mutta sinnikkäästi taistelleesta vastustajasta. Kahden voiton myötä napattiinkin lopulta upeasti erittäin tasaisen alkulohkon voitto ja pelit jatkuvat parin viikon päästä ylemmässä kilpajatkosarjassa Etelä-Suomen eliittijoukkueiden mukana. Haastamaan lähdetään 💪

Ylemmässä haastajasarjassa SCH Valkoisella oli vain yksi peli jäljellä ja vastassa lohkon peräpaikalle jumiutunut PSS/ÅIF. Ottelun tempo ei noussut kovinkaam korkeaksi ja Valkoinen pysyi kuskin paikalla koko 45min. Vastustajalla toki omat hyvät hetkensä oli, lopputulos kuitenkin meille 8-3. SCH Valkoinen sijoittui neljällä voitolla ja kolmella tappiolla alkulohkonsa sijalle 4/8.👏

Alemmassa haastajasarjassa SCH Punaisella oli vastuuturnaus kotikentällä Onni Areenassa. Kiitokset aktiivisille vanhemmille ja taustoille, että saatiin jälleen toimitsijatehtävät ja kahvio hoidettua! Peleistä ei pisteitä Punaiselle kertynyt, EräViikinkien Gold oli edellä 6-13 lopputuloksella ja Oilers Akatemia oli 0-9 lukemin parempi. SCH Punainen sijoittui alkulohkossa sijalle 8 ja pelit jatkuvat alemmassa haastajajatkosarjassa.👍

Kiitokset hyvistä alkusarjan peleistä vastustajille ja erityiskiitos jälleen hyvästä yhteistyöstä SB-97 ja SCH:n tytöt! 🤝

#schsalibandy

#fatpipefactory