T10 vastuuturnaus pelattiin Onni Areenalla. Ensimmäisessä pelissä kohdatiin jälleen kerran SP Pro Punainen. Peli oli varsin tasaista vääntöä varsinkin ekasssa erässä. SP Pro aloitti maalinteon, mutta varsin nopeasti tultiin tasoihin ja siirryttiin johtoonkin. Erä päättyi kuitenkin tasaluvuissa 3-3. Toisessa erässä Pron muutamat taitavat yksilöt tekivät kolme maalia nopeaan tahtiin. SCH onnisitui vielä tekermään kavennusmaalin, mutta peli päättyi 4-6 punaisille.
Toisessa ottelussa vastaan asettui Rangers Kirkkonummelta. SCH pyrki nyt lisäämään karvausta ja liikettä. Tässäkin pelissä vastustaja aloitti maalinteon. Maaleja tehtiin sitten tasatahtiin ja erätauolla oltiin tilanteessa 2-2. Toisessa erässä SCH alkoi pikkuhiljaa päästä niskan päälle ja hyviä mylläköitä vastustajan kenttäpuolella saatiin aikaiseksi. Maalin tekoa jatkettiin vuorotahtiin. Vain muutama minutti ennen pelin päätöstä SCH siirtyi maalin johtoon, mikä piti loppuun asti. Maukas voitto 6-5.
Kolmannessa ottelussa pelattiin Tiikerit Sinistä vastaan. Tästäkin oli luvassa tasainen ottelu. Tiikereiden parhaat yksilöt koitettiin pitää tiukassa vartioinnissa. Siinä onnistuttiinkin osittan mutta Tiikerit pääsivät tekemään maalin edestä pari maalia. SCH keskittyi vastahyökkäyksiin ja eka erä päättyi tasan 2-2. Toisessa erässä meno jatkui samanlaisena. Peli näytti jo päättyvän pistejakoon, mutta SCH:n avaukset menivät erän loppupuolella vastustajan blokkiiin mistä he saivat yhden maalin käännettyä itselleen. Harmittava 2-3 tappio Hyvinkääläisille.
Sarjan viimeiset pelit pelataan 23.4. Esport Areenalla.