14
TAM
16.00
Miehet, Suomisarja B lohko

SCH - SOITTORASIA  5 - 6 JA

Martin halli

Kolme tarjolla, yksi saatiin

Vaikka hyvin pelaa niin aina se ei riitä voittoon. Molemmat joukkueet pelasi hyvän ottelun. Vieraat pystyi hiukan ehkä enemmän nostamaan tasoa loppukohden. Enemmän olisi ehkä ansaittu mutta ei niin ei.

Otteluun lähdettäessä tiedettiin, että Soittorasia tulee kovalla karvilla ja jalkaa riittää. Näin myös kävi. Näin ottelu myös lähti käyntiin. SCH ei kuitenkaan säikähtänyt kovaa karvausta vaan hyvällä pallon hallinnalla sai luotua tilanteita toiseen päähän. Maalin teon aloitti kuitenkin vieraat heti toisella minuutilla. Erän puolessa välissä kotijoukkue tasoitti Toni Kaltevan maalilla. Puolen välin jälkeen saatiin ylivoima ja se hyödynnettiin Pasasen tehdessä ja Pousin syöttäessä. Eka erä siis 2-1.

Toiseen erää kotijoukkue tuli jälleen hyvällä jalalla ja kun kolmannella minuutilla saatiin ylivoima niin se myös hyödynnettiin. Tällä kertaa tekijänä Kalteva Pousin syötöstä. Ennen ottelun puolta väliä SCH lisäsi johdon 4-1 kun Pasanen teki illan toisensa ja Pousi syötti illan kolmannen. Soittorasia pääsi vielä kaventamaan puolen välin jälkeen ennen kuin Aleksi Tiilola vei kotijoukkueen 5-2 johtoon J. Leinon syötöstä. Näissä lukemissa mentiin toiselle erätauolle.

Kolmanteen erään vieraat laittoivat vielä kovemman karvauksen päälle. Kotijoukkue ei kuitenkaan tästä säikähtänyt vaan jatkoi hyvää pallon hallintaa omassa päässä. Sitten kun peli kello näytti noin 50 minuuttia, tapahtui jotakin. Tässä on kerinnyt hetken aikaa miettiä mitä oikein tapahtui mutta vieläkään en tiedä. Kotijoukkue jatkoi ihan samalla tasolla kuin tähänkin asti. Vierasjoukkue nosti hiukan karvausta mutta sekään ei tilanteeseen vaikuttanut. Toimitsija pöytä oli yhtä tarkka ja DJ soitti yhtä hyvää musaa kuin alkuottelun. Yleisö eli ottelussa hyvässä hengessä mukana. Kahviossa oli vielä kahvia ja pullaa tarjolla. Jotenkin tuli mieleen se kun lapset oli pieniä ja oli synttärit. Yhtäkkiä rupes tuoksuun nenään kun joku pasko housuunsa ja kaikki miettii, että toivottavasti se oli joku lapsista. No tää hajatelma varmaan tuli sieltä katsomon lapsiparkki pääsystä. Vieraan kavensivat ajassa 50:25 lukemiksi 5-3. Tämän jälkeen kotijoukkueelle kaksi peräkkäistä rangaistusta. Hyvin tapettiin 3-5 tilanne ja 4-5 tilanne mutta kyllä se syö tiettyjä miehiä rotanlailla. Täytyy kyllä sanoa, että ehkä kauden parasta uhrautumista tämän kauden aikana. Vikalla minuutilla Soittorasia painoi kovaa päälle ja tekivät ilman maalivahtia kaksi maalia. Eli jatkoajalle.

Jatkoajalla oli molemmilla paikkansa ja peli oli tasaista vääntöä. Kunnes ajassa 64.57 kotijoukkueelle jäähy ja Soittorasialle vapari kaupanpäälle hyvästä paikasta. 2 sekunttia ja vierasjoukkueen Konsta Airaksinen saa nostaa kädet kohti kattoa. SCH 1 piste, Soittorasia 2 pistettä.

Edellinen viikonloppu taisteltiin vajaa miehisenä todella hyvin kaksi peliä. Nyt saatiin lähes koko porukka kasaan ja peli myös näytti erittäin hyvältä. 133 päinen katsomo eli hyvin pelin mukana ja varmasti nautti kotijoukkueen esityksestä. Tuomari kaksikko Lyyra Mobarak olivat juuri niin hyviä mitä heiltä voi odottaa tämän tasoisissa peleissä.

Tilastot

5 - 6 JA

SOITTORASIA
2 - 13 - 10 - 30 - 1
1'MaaliVastustajan pelaaja
9'MaaliKalteva Toni
12'MaaliPasanen Mikko
23'MaaliKalteva Toni
28'MaaliPasanen Mikko
32'MaaliVastustajan pelaaja
34'MaaliTiilola Aleksi
50'MaaliVastustajan pelaaja
59'MaaliVastustajan pelaaja
64'MaaliVastustajan pelaaja

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista