B-pojat päättivät syyskauden myös VOITTOON!
Julkaistu: 15.12.2019 00.00

B-pojat päättivät syyskauden myös VOITTOON!

Edustuksen tavoin B-pojat pelasivat mainion syyskauden. Kilpasarjan kautta elittiin ja eliitissä pelit myös hyvin käyntiin!! Tästä hyvä lähteä joulutauolle. Eliittisarjassa pelattiin joulukuussa 2 turnausta. Viime viikonlopun eliittisarjan ensimmäisissä peleissä vastuksena oli Panthers ja Blackbirds. Kummallekin syksyn aikana kärsittiin harkkapeleissä tappiot.

Panthers voitti kaikki lohkonsa kilpasarjan pelit syksyllä ja on pienoinen ihme, että joukkue ei selvinnyt SM-karsinnoista divariin. Eli vastus tiedettiin kovaksi. Pojat eivät kuitenkaan vastustajia kumartena ja heti pelin alussa mentiin 1-0 johtoon. Panthers kuitenkin kuittasi johdon ylivoimalla ja siirtyi avaus erässä vielä parilla maalilla 3-1 johtoon. Poikien hyvästä taistelusta huolimatta Panthers teki maaleja kovalla prosentilla toisessa erässä ja johti toisen erän jälkeen jo 8-2. Viimeisessä erässä riitti vielä taistelua ja erävoitto SCH:lle 2-1 lukemin ja koko peli siis päättyi 9-4 tappioon.

Toisessa pelissä vastassa Blackbirds, joka oli alkulohkon selvä kakkonen Panthersin perässä. Ensimmäinen erä pelattiin tasaisesti ilman maaleja. Toisessa erässä SCH:n pojat saivat pelin kulkemaan ja erän jälkeen selvä 4-0 johto, maaleista 2 ylivoimalla. Kolmannen erän alkuun Blackbirds kavensi, mutta SCH lisäsi johdon jo 5-1:teen. Lopussa Blackbirds vielä sai yhden maalin, mutta tuloksena mahtava 5-2 voitto kovasta jengistä!!

Tänä viikonloppuna ensimmäisessä pelissä vastassa jo alkusarjasta tuttu GrIFK NG. Poikia vaivasi taas ensimmäisen pelin ensimmäisen erän kirous ja GrIFK pääsi ensimmäisessä erässä jo 4-1 johtoon. Toisessa erässä kumpikin sai maalin ja kolmanteen erään mentiin 5-2 tilanteessa. GrIFK sai kolmannen erän alkuun jo 6-2 maalin. Viisiminuutti ennen loppua peli näytti jo selvältä, mutta pojat innostuivat taistelemaan ja puoli minuuttia ennen loppua peli olikin jo 6-5, kavennus maaleista yksi tuli jopa alivoimalla. Viimeisen 30 sekunnin aikana tasoitusta yritettiin vielä ilman maalivahtia, mutta vastustaja sai 7-5 maalin tyhjiin ja tuloksena tiukka tappio hienosta taistelusta huolimatta.

Toisessa pelissä vastassa niin ikään alkusarjasta tuttu Rangers. Avausmaali pojille kahden miehen ylivoimalla ensimmäisessä erässä. Rangers pääsi kuitenkin tasoittamaan ja meni vielä erän lopussa 2-1 johtoon. Toisessa erässä SCH:n pojat väänsivät kolme maalia ja viimeiseen erään lähdettiin 4-2 johdossa. Kolmannen erän alussa Otto huudatti yleisöä mahtavalla rankkariveivillä ja perään vielä Allu vahvisti johto turvallisen tuntuisesti 6-2 tilanteeseen. Mutta Rangers aloitti kovan kirin ja 12 sekuntia ennen loppua kavensivat jo tilanteeksi 6-5. Mutta onneksi lopusta selvittiin ja hieno 6-5 voitto!!

Neljän pelin jälkeen SCH eliitissä kolmantena. Eliitissä pelataan kolminkertainen sarja eli 15 peliä ja sarja on siis vasta alussa, mutta alku on ollut erinomainen! Lohkon paras pääsee suoraan SM-pudotuspelikarsintaan ja lohkon sijat 2-4 karsii keskenään pääsystä SM-pudotuspelikarsintaan. Sarjan taulukko ja tilastot löytyy: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/b-pojat-etela-suomi-lohko-a/6494

Hyvän syyskauden jälkeen on hyvä hengähtää ja viettää vähän ansaittua lomaan. Joukkue lähtee keskiviikkona koko porukalla katsomaan kuinka salibandyä pelataan oikeasti kovaa SM-sarjan peliin Vantaalle! Eräviikingit – TPS pelistä otetaan oppia kevään peleihin!

Seuran uusimmat