Fibaco-valmentaja Teemu Koskimäki järjesti näytetunnin pojille
Julkaistu: 27.09.2016 00.00

Fibaco-valmentaja Teemu Koskimäki järjesti näytetunnin pojille

Kokoonnuimme elokuussa kolmen pojan voimin Fit24 Hyvinkäälle testaamaan Fibaco-yksilövalmennuksen näytetuntia. Mukana treeneissä oli 01-ikäluokasta Väinö ja Hugo, sekä 03-ikäluokasta Simo. Valmentajana toimi vankan urheilutaustan omaava Fibacon yksilövalmentaja Teemu Koskimäki. Tämä valmennuskonsepti toteutetaan nimensä mukaisesti useimmiten yhden asiakkaan kanssa, mutta huomasimme, että tavoitteellinen pienryhmätoiminta on myös hyvä vaihtoehto tällaiselle treenille.

Alkulämmittelyt tehtiin salin puolella pyörien selässä. Tämän jälkeen siirryimme ryhmäliikuntatilaan, jossa aikaa vierähti treenien merkeissä puolisentoista tuntia. Erityisen tärkeää treenissä on oikeaoppinen tekniikka, jolloin se on taatusti tehokasta ja ennen kaikkea turvallista. Treeni toteutetaan pitkälti oman kehon painoa vastuksena käyttäen, joten se sopii myös nuoremmille junioreille. Treenissä testattiin poikien liikkuvuutta ja Teemu antoi hyviä vinkkejä kotona tehtäviin harjoituksiin. Myös lihaskuntoa harjoiteltiin ja kun Teemun avustuksella saatiin pojille jokaiseen liikkeeseen hyvä tekniikka, oli kaikilla kunnon hiki päällä.

Mikäli tästä treenistä herää kysymyksiä, Teemu Koskimäki vastaa mielellään. Teemu tulee myös tarvittaessa syksyn aikana puhumaan Fibacon konseptista joukkueiden toimihenkilöille.

Teemu Koskimäki: puh. 040 728 4284, mail. teemu.koskimaki@fibacogroup.com



Seuran uusimmat