29
LOK
10.00
Miehet United, Sarjaottelut 2016-2017

SCH United - EIF  8 - 5

Tammisaaren PH

Voitto Raaseporilaisista

Raaseporin turnauksen ensimmäisessä ja kauden kolmannessa pelissä United kohtasi paikallisen Ekenäs If:n. Ottelu sai Punaisten kannalta huonon alun kun jo ajassa 1.55 Tammisaarelais- kapteeni Tommi Lundsten laukoi joukkueensa johtoon komealla kaukovedolla yllättäen Unitedin maalilla Ville Räsäsen.

Päättäväinen ja aina tyylikäs Jani Fager toi Hyvinkääläiset tasoihin kahdeksan minuuttia myöhemmin Miko Helinin hyvän esityön avustamana, kuitenkin seuraavan minuutin sisään Tammisaaren pojat pääsivät niskan päälle jälleen kapteeni Lundstenin toimesta kun mies iski kaksi kertaa pallon yllätävän kevytrakenteiseen maaliin. Ensimmäiseen erään mahtui vielä yksi maali, Sami "Sämpy" Haukka-aho kavensi pelin tilanteeseen 2-3 Santeri "Sande" Holopaisen syötöstä.

Toisessa erässä Punaiset ottivat pelin täydellisesti haltuunsa, saarelaisten vetäytyessä omalle alueelleen ja hyökäten lähes pelkästään pitkillä ja korkeilla avauksilla. United- kippari Heikki Kivioja tasoitti pelin 3-3:een Miika Vainion syötöstä ajassa 21.15 ja pari minuuttia myöhemmin uudella volvolla Raaseporiin suhaillut Roope "Röbä" Lahti vei Hyvinkääläiset johtoon ensikertaa ottelussa.

Kun Tammisaaren petollisella parketilla oli pelattu 25 minuuttia EIF tasoitti pelin Tomi Mettovaaran upealla kiertorannarilla joka upposi SCH- maaliin kuin kuuma veitsi voihin. Pitkään ei kuitenkaan tasatilannetta tarvinnut ihmetellä Tommi "Heatly" Lankisen siirtäessä Unitedin jälleen maalin edelle. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 5-4.

Kolmannen erän alussa kissa ja hiiri- leikki jatkui kun ajassa 40.32 Peter Kuusinen tasoitti tilanteeksi 5-5 tarkalla laukauksella laidan vierestä taka-alakulmaan. Tämän jälkeen Hyvinkääläiset kyllästyivät leikkimään ja ratkoivat pelin kolmella maalilla kolmen minuutin sisään. Ensin Jani Fager( aina tyylikäs ja päättäväinen) iski pallon maaliin ajassa 40.45. Seuraavaksi loistavan ottelun pelannut Miko Helin betonoi voiton hyvinkääläisille millintarkalla kudilla yläkulmaan Roope "Röbä" Lahden tarjoilusta. Noin minuutti edellisestä, Niko Ryttäri kaunisteli uran ensimmäisellä United- maalillaan loppulukemat 8-5:een. Syöttäjänä toimi Heikki Kivioja.

Lopussa Miko Helin vielä esitti härkätaistelu-areenoilta tutuksi tulleen väistöliikkeen hurjistuneen Tammisaarelaisen rynnätessä päälle kolmosen ratikan lailla. Hyvin ottelun tuominnut kaksikko Juha Eloranta ja Tuomas Partanen kuitenkin näki rikkeen ja komensi Mikon rangaistujen aitioon yleisön huutaessa òle!

Kolme United sankaria: Miko Helin, Jani Fager, Roope Lahti

Tilastot

8 - 5

EIF
2 - 33 - 13 - 1
8'MaaliFager Jani
8'MaalisyöttöHelin Miko
12'MaaliHaukka-aho Sami
12'MaalisyöttöHolopainen Santeri
21'MaaliKivioja Heikki
21'MaalisyöttöVainio Miika
23'MaaliLahti Roope
23'MaalisyöttöHolopainen Santeri
28'MaaliLankinen Tommi
40'MaaliFager Jani
42'MaaliHelin Miko
42'MaalisyöttöLahti Roope
43'MaaliRyttäri Niko
43'MaalisyöttöKivioja Heikki
44'Jäähy: 2minHelin Miko

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista