SCH Tiikerit komeisiin voittoihin Lohjalla
Julkaistu: 12.03.2018 00.00

SCH Tiikerit komeisiin voittoihin Lohjalla

Kevätkauden toinen, ja koko kauden viides turnaus pelattiin meille uudessa paikassa Lohjan Tennarin hallissa. Hallin lisäksi uutena kokemuksena pelaaminen myös aiempaa pienempiin maaleihin (kapeammat), joka alkuihmetyksen jälkeen todettiin tosin ihan toimivaksi ratkaisuksi ja tehokasta peliaikaa oli käytännössä enemmän kuin isoihin pelattaessa koska maalimäärät putosivat maalinteon vaikeutumisen myötä.

Lauantain turnaustapahtumaan lähdettiin lopulta 8 innokkaan pelaajan, 3 valmentajan ja usean kannustavan vanhemman toimesta kun sairastumiset hieman karsivat osallistujia.

Totutusti päivän aikana pelattiin yhteensä neljä 12 minuutin mittaista peliä 3 vs 3.

Avauspelissä saimme nähdä hyvin latautuneen ja vauhdikkaasti liikkuvan Tiikerilauman, eikä ensivihellyksen jälkeen ollut epäselvyyttä miten pelissä tulee käymään, lopulta peli meille lukemin 5-0. Ilahduttavaa oli nähdä monia upeita syöttökuvioita joista osa päättyi myös maaleihin, samoin maalinsuulla Joel poimi pallot varmasti käsiinsä ja avasi peliä hienosti.

Toinen ja kolmas peli olivatkin sitten vauhdiltaan, pelitasoltaan ja jännitykseltään hyvin erilaisia ensimmäiseen verrattuna. Vastustajat olivat huomattavasti aggressiivisempia ja paikoin nähtiin hyvinkin fyysistä vääntämistä onneksi tosin hyvässä reilun pelin hengessä. Onnistuimme voittamaan molemmat ottelut tiukkojen vaiheiden jälkeen komeasti 3-2.

Päivän viimeinen ottelu oli tasoltaan ja vauhdiltaan edellisten kaltainen ja tällä kerralla jouduimme tunnustamaan SB Vantaan paremmaksi lukemin 5-3. Nousimme upeasti 5-1 tilanteesta peliin mukaan ja hieman huonoa tuuriakin meillä oli lopussa pallon pyöriessä useammankin kerran maaliviivalla saakka. Tappiosta huolimatta oikein hyvä ottelu ja taistelimme loppuun asti kuten kuuluukin.

Yhteenvetona voidaan todeta että meidän pelaaminen on edelleen mennyt oikeaan suuntaan ja kehitystä syksyn ensimmäisistä turnauksista on tapahtunut paljon, jokaisen pelaajan kohdalla. Tämä alkaa näkymään myös pelitapahtumissa vähemmän tasoltaan vaihtelevana pelaamisena sekä siinä että jokainen mukana oleva pelaaja haluaa olla aktiivisesti mukana pelissä. Tottakai pitkä turnauspäivä aina haastaa tekemistä eikä keskittyminen välttämättä ihan jokaiseen otteluun ole tasalaatuista meillä kellään. Pääsääntöisesti voidaan kuitenkin sanoa että pelaajat malttavat kuunnella ja sisäistää sekä pelillisiä että pelin ulkopuolisia ohjeita mukavasti päivän aikana ja me valmentajat saamme ylpeänä johdattaa tätä joukkoa eteenpäin.

Mukavaa yhdessäolon meininkiä oli jälleen näkyvillä ja vaikka viimeinen ottelu ehkä hieman harmitti muutamia pelaajia niin kyllä hallilta hymyssä suin kotiin lähdettiin, viimeistään sen mokkapalan lautaselle saannin jälkeen:)

Tästä on taas mukava jatkaa kauden viimeisiä kuukausia eteenpäin ja toivottavasti näemme harjoituksissa pelaajia yhtä aktiivisesti kuin tähänkin saakka.

Terkuin Janne, Jussi , Pete ja Teemu

Seuran uusimmat