11
HEL
13.00
Miehet United, Sarjaottelut 2016-2017

EIF - SCH United   2 - 4

Ruskeasuo

SCH UNITEDin voitokas viikonloppu

Tärkeähkö ottelu ennalta heikompaa vastustajaa vastaan Raaseporista. Voittohan sieltä tuli vaikkakin koko ykköskenttä oli jäänyt ensimmäisten viiden minuutin ajaksi hiomaan kikkojaan johonkin ruskeasuon hallin pimeille käytäville. Sakkoahan siitä jätkille rapsahti niin että saunaillassa ei kuivinsuin tarvinnut kenenkään olla! Alkuun pelattiin melko varman päälle puolustaen ja meidän ainoan maalin täräytti keskiviivalta väkivahva Marko Halonen niin että EIF pelaajan mailakin lensi maalin nurkalle. EIF ainoan täräytti Ville Forsstöm aivan maalin ylänurkkaan Räsäsen kauhoessa tyhjää. Toiseen erään tehtiin voittoon tarvittavat kolme maalia. Ykköskenttä otti rooliaan ja vyörytti väkisin pelin vastustajan päätyyn. Toisen erän aikana EIF alkoi puolustamaan enään omaa aluettaan ja yrittämään yksin koko kentän läpi tässä onnistumatta. Viimeinen erä olikin pelailua hitaalla temmolla ja loppusummerin odottelua ja EIF tehden vielä kavennus maalin. Hiukan jäykän ottelun kolme tähteä saa Miko Helin joka näpäytti oman erikoisuutensa: pienestä kulmasta ylänurkkaan, joka on yllättänyt monen monta veskaria. Kaksi tähteä annettakoon huikeisiin pistekarkeloihin ryhtynyt ja uuteen kevääseen syttyneelle Valtteri Nokkalalle. Yksi tähti menee voittavalle maalivahdille, Ville Räsäselle.

Tilastot
EIF

2 - 4

1 - 10 - 31 - 0
10'MaaliHalonen Marko
10'MaalisyöttöHaukka-aho Sami
14'Jäähy: 2minKivioja Heikki
16'MaaliHelin Miko
16'MaalisyöttöFager Jani
18'MaaliLahtinen Luukas
18'MaalisyöttöLahti Roope
26'MaaliRyttäri Niko
26'MaalisyöttöNokkala Valtteri
42'Jäähy: 2minKoivukoski Antti
44'Jäähy: 2minKoivukoski Antti

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista